Isä ja poika. WiiGon Veijo ja Mikko Wiiala kannustavat uusia yrittäjiä uskomaan ideaansa. Veijon yrittäjyys alkoi jo vuonna 1999, ja poika Mikko seurasi isän jalanjälkiä.
Kuva: Niko Laurila
UPLIFT ESITTÄÄ:
Veijo & Mikko Wiiala, WiiGo Oy
WiiGo on porvoolaisen Wiialan perheen omistama logistiikkapalveluita tarjoava yritys. Toimeliaiden yrittäjien palvelut ovat monipuolistuneet vuosien varrella ja nyt yrityksen kalusto koostuu kuorma-autoista takseihin. Wiialat uskovat myös tulevaisuuden menestyksen tulevan palveluiden kehittämisen ja laadun kautta.
Miten WiiGon yritystarina on alkanut?
Veijo Wiialan yrittäjäura alkoi vuonna 1999. Veijo toimi yksin yrittäjänä vuoteen 2011, jolloin myös Mikko aloitti oman yrittäjyytensä pääasiallisesti Veijon alihankkijana. Muutaman vuoden jälkeen päätimme yhdistää voimamme ja monipuolistaa palveluvalikoimaamme. Sen jälkeen yritys on maltillisesti kasvanut vuosittain.
Mitkä ovat yrittäjyyden parhaat puolet?
Työstä on tullut elämäntapa eikä se tunnu uuvuttavalta työltä, vaikka työpäivät ovatkin toisinaan ympäripyöreitä. Pidämme siitä, että työssä ei ole varsinaista työaikaa ja voimme rytmittää työnteon ja muun elämän tietyin reunaehdoin omien mieltymystemme mukaan.
Miltä yrityksenne tulevaisuus näyttää?
Lainsäädännölliset muutokset tulevat muuttamaan ihmisten ja tavaroiden liikkumista. Uskomme palvelun laadun merkitykseen ihmisten valitessa palveluntuottajaa ja siksi pyrimme tekemään asiat aina vähän paremmin. Avoin ajattelutapa ja palveluiden kehittäminen näyttelevät suurta roolia tulevaisuudessa.
Miten innostaisitte uusia yrittäjiä?
Usko ideaasi, ole rohkea, ota riskejä, menesty ja nauti.