Hanna Kaarina Syrjäläinen yhdessä miehensä Jouko Syrjäläisen kanssa ovat tyytyväisiä siihen, miten hienosti ihmiset ovat ottaneet gallerian vastaan.
​
UPLIFT ESITTÄÄ:Kokenut galleristi Hanna Kaarina Syrjäläinen herätti Näsin Kartanon uuteen elämään
Hanna Kaarina Syrjäläisen luotsaama PR-Services Oy:n on tullut tutuksi Näsin Kartanon Gallerian veturina. Ennen Näsin Kartanon uutta elämää yrityksen varsinainen galleria toimi kymmenen vuotta Haikon Kartanossa sekä Helsingissä Neitsytpolulla viisi vuotta. Lisäksi yritys on järjestänyt mittavia kesänäyttelyitä mm. Helsingin Tuomiokirkon Kryptassa, Espoon Kulttuuri-keskuksessa sekä kulttuurikeskuksissa eri puolilla Suomea. Ulkomaisissa toiminnoissaan yritys on vuodesta 1990 lähtien keskittynyt Ranskaan. Ranskalaisten yhteistyötahojen kanssa yhteistoiminnassa sillä on ollut mittavia näyttelyitä mm. Pariisin Luxembourgin puiston Orangerie:ssa, Ranskan Taiteilijaseuran linnassa Château des Tourelles:ssa, Versailles:ssa ja useissa kulttuurikeskuksissa eri puolilla Ranskaa. Syrjäläinen näkee Näsin kartanon tulevaisuuden monitoimisena kulttuurikartanona ja yrittäjä on ansioituneesti onnistunut Näsin kartanon elävöittämisessä sekä saanut upeita ja tunnettuja taiteilijoita mukaan toimintaan.
Miten oma yrittäjätarinasi on alkanut?
Olen kasvanut yrittäjäperheessä. Opintojen jälkeen olin eri yritysten palveluksessa erilaisissa PR- ja tiedotustehtävissä. Näin sain erinomaista työkokemusta. Samalla sain tilaisuuden käyttää opiskelemiani kieliä käytännössä. 1990-luvun alussa tuntui siltä, että siivet kantavat ja perustimme mieheni, Jouko Syrjäläisen, kanssa yrityksen PR-Services Oy, joka keskittyi PR:ään, tiedottamiseen sekä taiteen välittämiseen ja vientiin. Taiteen viennin kohdemaana oli lähinnä Ranska, tosin visiittejä tehtiin myös Ruotsiin ja USA:han. Galleriatoimintaa aloimme pyörittää taiteilijoiden toivomuksesta myös Suomessa. Tätä varten perustimme sivutoiminimen Galleria Hanna Kaarina. Toukokuusta 2016 galleriatoimintamme on keskittynyt Näsin kartanoon Porvoossa.
Mitkä ovat yrittäjyyden parhaat puolet?
Yrittäjyyden parhaat puolet ovat tietynlainen vapaus tehdä niitä asioita, joita intuitiosi kehottaa sinua tekemään ja tehdä yrityksesi sinun näköiseksesi. Kun on kysymys yrittäjäpariskunnasta, kuten mieheni ja minä, ideat ja niistä tehtävät päätökset voivat syntyä aamukahvilla tai päivällispöydässä. Ne eivät ole sidottu työaikoihin. Galleristin työ on hyvin epäsäännöllistä. Parhaita hetkiä ovat näyttelyiden ripustaminen, jonka teemme yhdessä. Kun ripustusidea lähtee käyntiin, on vaikea malttaa jättää kesken yön koittaessa.
Miltä yrityksenne tulevaisuus näyttää?
Asiakkaat ovat ottaneet galleriamme erittäin hienosti vastaan ja tuntuu, että tämänkaltaiselle toiminnalle on tilaus Porvoossa, etenkin kun se tapahtuu upeassa vanhassa kartanossa.
Miten innostaisitte uusia yrittäjiä?
Kun idea on hyvä, kannattaa testata sitä ensin. Jos kaikki näyttää hyvältä, tee tavoitteet ja suunnitelmat mahdollisimman realistisesti ja sitten rohkeasti eteenpäin. Usko itseesi. Kuuntele muita, joilta voi oppia jotain. Mutta sinä olet oman yrityksesi paras asiantuntija.
Yrityksen nimi: PR-Services Oy Hanna Kaarina /Galleria Hanna Kaarina
Perustamisvuosi: 1991
Toimiala: PR-Services Oy on tiedottamiseen, matkailumarkkinointiin ja taiteen vientiin ja taidenäyttelyiden järjestämiseen keskittynyt yritys.